Sivut

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Viikonloppu lapsuusmaisemissa

Muu perhe oli reissussa, joten vietin tämän viikonlopun heillä kissavahtina. Odotin koko viikon näitä kolmea päivää innoissani: asiakaspalveluntäyteisen työviikon jälkeen rauhallinen kotiviikonloppu omakotitalossa ihan vaan kahdestaan tyttöjen kesken oli just sitä mitä tarvitsinkin.

Heti perjantaina oli hauska "Yksin kotona" -fiilis. Mitä tekisinkään nyt kun ei ole naapureita heti seinän takana ja ympärillä 100 neliötä sen 38 sijaan? Musiikkia en ole oikeastaan huudattanut, mutta lauloin kyllä. Tunnustan, teen sitä yksin autossakin radion tahtiin, mutta kotona en. Syynä varmaan se, että olen jo niin monet kerrat ilmanvaihtokanavasta kuunnellut myötähäpeissäni naapurin ukon hoilaamista, etten kehtaa liittyä joukkoon. Täällä tarvitsee onneksi pyytää anteeksi vain kissalta!

Katti ei nyt ollut ihan poseeraustuulella. :)


Se on muuten hassua, miten täällä tuntuu rentoutuvan ihan eri tavalla kuin omassa kodissa. Aika tuntuu menevän hitaammin ja tuntuu ettei ole kiire tehdä mitään. Ehkä se johtuu siitä, että kun ympärillä on enemmän tilaa niin pienet sotkut ei haittaa niin. Kotona järjestelisin tavaroita koko ajan tai stressaisin että pitäisi ehtiä siivota ja tiskata. Täällä voi astiat laittaa suoraan koneeseen pois näkyvistä ja tavarat järjestelen vasta lähtiessäni. Olen myös molempina öinä nukkunut makeasti kellon ympäri ja noussut vasta puoliltapäivin, mitä en omassa sängyssä nykyään enää pysty tekemään. Johtuu varmaan siitä, että makuuhuoneeni keskustassa on itään päin, jonne paistaa suoraan aamuaurinko. 



Olen käynyt molempina päivinä lenkillä Kunnaksen mahtavissa lenkkimaastoissa, joissa tuli nuorempana lähes päivittäin hölkättyä. Vaikka onhan keskustassakin Radiomäki, mikään ei oikeasti voita niitä kilometritolkulla jatkuvia vehreitä maisemia ja rauhaa, jossa vastaan tulee ehkä yksi lenkkeilijä koko matkan aikana. Ilmakin tuntuu olevan raikkaampi kuin keskustassa. Tarkoitukseni oli myös ottaa aurinkoa pihalla, mutta kelit nyt ei ihan vielä kuitenkaan houkutelleet laittamaan bikineitä päälle.



Sen jälkeen, kun muutin kotoa pois, Minni on ottanut iskän lempparikseen, ja mun syliin se ei tule koskaan. Siksi ilahduinkin eilen, kun leffaa katsoessa kissa puski syliin ja nukahti siihen kehräten, kunnes jouduin nostamaan pois että pääsin itsekin nukkumaan. Kelpaan siis vissiin minäkin, kun ei muita ole! Olen myös kolunnut läpi pikkuveljen Aku Ankka -hyllyn ja tyhjentänyt vaivihkaa iskän suklaavarastoa, lukenut läpi äidin uusimmat sisustuslehdet, seurannut huvittuneena kissan toilailuja ja muistellut hymyillen kaikkia nostalgisia muistoja, mitä tähänkin taloon on liittynyt. Kuten takapihan puutarhatonttua, jonka joku asetti aikoinaan kotibileissä kannon päälle ja siinä se nököttää vieläkin - tasan 6 vuoden jälkeen. 


Tajusin, että lapsuudenkotia taitaa alkaa arvostaa vasta siinä vaiheessa, kun on muutaman vuoden ollut sieltä pois. Onneksi "joudun" kissavahdiksi vielä toistamiseenkin tänä kesänä, niin pääsee taas pienelle nostalgiarentoutuslomalle uudestaankin.



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Jääkaappirunoutta

Jääkaappini ovesta on kuin huomaamatta tullut erilaisten lippulappusten ja ulkomailta tuotujen tuliaismagneettien kirjava kohtauspaikka. Koska tykkään leikellä mm. sarjakuvia lehdestä ilahduttamaan päivää, isot magneetit eivät oikein ole käteviä. Olen jo pitkään halunnut joko ostaa tai tehdä itse kasan pienempiä, kivoja magneetteja mutta pakko myöntää, että luovuus loppui nyt kesken. Päädyin siis ostamaan Jääkaappirunous-magneetteja, joilla voin iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: paketti on täynnä  pieniä magneetteja pienten lappujen kiinnitykseen ja samalla voi oveen taiteilla itse mitä huvittaa. Oikeastaan piti ostaa niitä jo vuosia sitten, mutta jotenkin se aina vaan jäi.

Pyörin Kärkkäisellä hyllyjen välissä ikuisuuden kunnes lopulta löysin magneetit sisustusosastolta. Magneetteja on saatavilla original, Rakkaus, Bileet, Lapsille ja in English -versiot, mutta itse päädyin nyt ostamaan ihan vain originalin.



Sanamagneetit ovat muuten yllättävän koukuttavia. Onnistuin kerran eräissä kotibileissä viettämään pitkän tovin jääkaapin ovella runoillessa, ja sain toisen vieraan ihmisen seuraksenikin. Saatiin hyvät keskustelut aikaan! Lähemmäs puoli tuntia meni tänään magneettien irroitteluun ja nyt onkin sitten koko jenkkikaappi sanojen peitossa. Sanoja ja päätteitä on siis runsaasti, joten eiköhän niistä hyvin saa kirjoiteltua.



Näin kesäpäivinä (silloin kun aurinko paistaa ja oikeasti tuntuukin kesäiseltä) on ollut nyt myös kauhea ikävä parveketta. Ensimmäisessä asunnossani oli aikoinaan lasitettu parveke, jota rakastin. Meillä oli tietysti siellä matto, kaksi tuolia ja pieni pöytä, jonka ääressä oli kiva syödä kesäiltana päivällistä. Kukkia ja yrttejäkin yritin kasvattaa, mutta parvekkeelle paistoi suoraan päiväaurinko, joten eihän siitä mitään tullut. Se oli vielä se kesä, jolloin lämpötila oli jatkuvasti hellerajan yläpuolella.

Tätä on ikävä.

 Nyt olen lueskellut haikeana sisustuslehdistä parvekkeen sisustusvinkkejä ja miten lasitettua parveketta voi käyttää lisähuoneena. Muuttaessani nyt keväällä parveke oli kyllä itse asiassa kriteerilistalla mukana, mutta jouduin sitten tiputtamaan sen pois koska se harvemmin näihin pieniin keskusta-asuntoihin kuuluu. Kotiin voisi tietysti sisälle ostaa kukkia kesäfiilistä tuomaan, mutta olen niin toivoton viherpeukalo, että onnistuisin tappamaan sen viikossa. Mutta ehkä sitten seuraavassa asunnossa olisi se parveke...


torstai 11. kesäkuuta 2015

Miksi jäin Lahteen?

"Mä juttelin eilen yhen mummon kanssa joka on elänyt koko ikänsä Lahessa. Siis koko ikänsä Lahessa. Mieti!"

 Suunilleen näin kuulin Helsinkiin muuttaneen kaverin suusta pari vuotta sitten. No, minä olen elänyt koko ikäni Lahdessa. Enkä erityisemmin kadu tai häpeile sitä. Harmittaa kun tuntuu että lahtelaiset, erityisesti nuoret, ei osaa olla ylpeitä kotikaupungistaan. Itse uskallan sanoa ääneen, ettei mulla erityisemmin ole tarvetta muuttaa täältä toistaiseksi minnekään.




 Lukiossa mitä lähemmäksi valmistuminen tuli, tuntui että ympärillä kaikkien huulilla oli vain ajatus päästä mahdollisimman äkkiä pois Lahdesta. Kun oli koko ikänsä samassa kaupungissa asunut, kuulemma piti päästä näkemään muutakin maailmaa. Ja täällä on liian paljon tuttuja naamoja. Ja paskat baarit. Itsellä ei ollut kuitenkaan silloinkaan varsinaista hinkua päästä toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Johtui varmaan siitä, että silloinen poikaystäväni meni inttiin Hennalaan ja täällä pystyi opiskelemaan sitä mitä halusinkin. Ensimmäiset kaksi hakuvaihtoehtoa oli Lahteen, kolmas Tampereelle. Sinne en päässyt edes pääsykokeisiin.

Lamkissa opiskellessa iso osa luokkakavereista oli lähikunnista kotoisin: Asikkalasta, Orimattilasta, Kouvolasta, Riihimäeltä... Myös Helsingistä. No, Stadin äijä jaksoi tietysti valittaa Lahden tylsyyttä mutta pienemmiltä paikkakunnilta muuttaneet tuntuivat tykkäävän ja ovat täällä edelleen opintojen päätyttyä. Lahti on kuulemma sopivan kokoinen: ei liian pieni eikä liian iso. Ja silloin tajusin, että ihan kiva paikkahan tämä oikeastaan on asua.

Ja mikä tärkeintä: täällä on edullista asua. Vuokrat on isompiin kaupunkeihin verrattuna matalat, asuntoja on opiskelijoillekin hyvin saatavilla ja kaikki on lyhyellä etäisyydellä. Ja silti Lahti ei ole mikään pikkukaupunki. Nyt kun on seurannut kavereiden opiskelua muualla, olen tyytyväinen että jäin kotikaupunkiin. Kuinka paljon olisinkaan saanut tuhlattua rahaa ja aikaa bussissa edestakaisin matkustamiseen, kun olisin tullut viikonloppuvierailulle kotiin! Nyt porukoille pääsee jääkaappia tyhjentämään vartissa. Olisin todennäköisesti myös hakenut kesätöitä Lahdesta niin kuin nyt useat kaverini ovat tehneet, ja se olisi tietänyt opiskelukämpän alivuokraamista tai tyhjästä asunnosta maksamista. Ja koko kesän viettoa vanhemmilla. Vaikka meillä ihan hyvät välit onkin, niin ei kiitos! :D




Myönnetään, viime syksynä kun valmistuminen lähestyi ja työn etsiminen alkoi pikkuhiljaa stressaamaan, Lahden surkeat työttömyysluvut sai miettimään että pitäisikö oikeasti muuttaa muualle. Mieleen tulivat lähinnä Tampere ja Helsinki, joissa kavereita muutama olisi. Tampereen työttömyysluvut ovat kuitenkin kuulemma lähes samaa luokkaa kuin täällä, ja Helsingin hintataso ei houkutellut. Juuri tällä viikolla työkaverini puhui tyttärestään, joka maksaa Helsingissä kaksiosta 1200e/kk. Itse maksan keskustakaksiostani nyt 530e, mikä sopii myös yksinelävän budjettiin.

Onneksi asiat kuitenkin loksahtivat paikoilleen ja satuin saamaan töitä Lahdesta. Jos haluan nähdä uusia maisemia tai suurkaupunkeja, lähden matkustelemaan. Esimerkiksi Lontoo on ollut jo vuosia rakas lomakohteeni, minne haluaa aina vain uudelleen. Tai sitten saatan lähteä Helsinkiin päiväreissulle. Tai Joensuuhun kuuntelemaan ihanaa murretta sukulaisten luo. Mutta sen jälkeen on kuitenkin kiva palata taas kotiin. Mieluummin kuitenkin elän arkena mukavasti, niin että pääsen vaikka konttaamalla baarista kotiin ja säännöllisesti reissaan, kuin asuisin ison kaupungin laidalla ja samalla joutuisin ehkä kitsastelemaan ruokakuluissa.



Ja loppujen lopuksi, mitä uusilla maisemilla tekisi jos ei olisi seuraa kenen kanssa niissä pyöriä? On tietysti eri asia muuttaa muualle opiskelemaan, kun koulussa ystävystyy niin helposti, mutta pakko myöntää että vaikka sosiaalinen olenkin, tässä iässä vaikkapa työn perässä muuttaminen tuntemattomalle paikkakunnalle olisi haastavaa. Jos työkaverit koostuvat lähinnä 30 vuotta itseä vanhemmista, ei niistä helposti sydänystäviä valitettavasti saa. Koen kuitenkin, että koti on siellä missä sydänkin: itselleni sydän on perhe ja ystävät, se koko tukiverkko mikä ympärille on kehittynyt.

Ja nyt kun on työkin Lahdessa ainakin toistaiseksi, ei mulla vaan yksinkertaisesti ole mitään syytä lähteä pois ihan vaan uusien maisemien perässä. Tiedän valitettavasti tuttavapiirissä tapauksia, missä uuteen kaupunkiin muutto onkin tarkoittanut neljän seinän sisällä puolison kanssa nyhväämistä ja yksinäisyyttä. Nostankin hattua heille, koska itse en kauaa sellaista jaksaisi.



Lahti on myös oikea lenkkeilijän unelma! Asun käytännössä ydinkeskustassa ja lähin metsäinen lenkkirata on parinsadan metrin päässä. Täältä on kätevät yhteydet muualle Suomeen, ja Helsinkiin pääsee tarvittaessa alle tunnissa. Lahden shoppailutarjonta on myös viimeisen 10 vuoden aikana kasvanut aika mukavasti, eikä enää tarvitse välttämättä Helsinkiin lähteä. Tosin Ikea täältä edelleen puuttuu...

Niin. Saatan olla laiska tai mukavuudenhaluinen mutta Lahessa vaan on kivan helppoa asua. Ja ehkä musta on vaan ihana tuntea, että on olemassa paikka, jonka voi aidosti tuntea kodikseen.