Sivut

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Työ joka tappoi luovuuden

Eräs lukioaikainen kaverini julkaisi äskettäin Facebookissa lyijykynällä piirtämänsä kuvan naishahmosta. Ensin en edes tajunnut, että se todella oli hänen tekemänsä, mutta niin vain oli. En ollut koskaan tiennyt hänen lahjoistaan ennen kuin näin tuon aivan hemmetin aidonnäköisen piirroksen. Samalla tajusin häpeäkseni, kuinka itse olen menettänyt luovuuteni jonnekin ihan kokonaan. Nykyään en enää piirrä, tee käsitöitä, maalaa tai soita kertakaikkiaan mitään. Blogikin on tällä hetkellä ainoa keinoni ylläpitää luovaa kirjoitustaitoa. Äitikin, joka edelleen pitää mua luovana ihmisenä, varmaan järkyttyisi jos huomaisi millaisia tikku-ukkoja enää kykenen piirustamaan. Missä välissä olen unohtanut lähes kaiken käsillä tekemisen?

Olen jo kauan sitten huomannut, että luovan tekemisen vähyys yhdistyy omalla osallani vahvasti kiireeseen. Alkuvuonna, kun olin muutaman kuukauden työttömänä, mieli pursusi ideoita ja intoa niin sisustuksen, ruuanlaiton kuin kirjoittamisenkin suhteen. Kun aikaa oli, jaksoi ideoita oikeasti toteuttaakin. Nyt kun raahautuu vatsa kurnien työpäivän jälkeen kotiin, ainoa luova ajatus jota päässä jaksaa pyöritellä, on että mitä laittaisi huomisen evääksi ja miten ehtii käydä kaupassa, siivota, pyykätä ja käydä salilla ennen nukkumaanmenoa.

En ole koskaan ollut mikään ompeluihminen - mulla on vasara pysynyt kädessä aina paremmin kuin neula - ja tykkäisin kyllä kovasti tehdä käsillä, erityisesti niitä puutöitä. Kävin muuten viikonloppuna erään miehen luona ensimmäistä kertaa ja kävi ilmi että hän oli rakentanut itse sohvapöytänsä ja parisänkynsä rungon. Ainoa asia mitä mietin, oli että siinä mies mun makuun! Kerran myös luin inspiroivan sisustusjutun perheestä joka oli nikkaroinut kirpparilta löytämäänsä kaappiin sisälle työpisteen, jonka sai tarvittaessa ovien taakse siististi piiloon. Vaikka samankaltaisia hauskoja ideoita omaan päähäni tupsahtaisikin, huomaan helposti toistelevani mielessä tosi tyhmiä tekosyitä: materiaalit maksaa, ei ole tilaa nikkaroida, välineitäkään ei ole ja en osaa kuitenkaan. Pakko myöntää, että ihailenkin ihan suunnattomasti ihmisiä jotka ei sellaisia tekosyitä itse käytä, vaan tarttuvat rohkeasti ideaan.

Jos luovuuteni on töiden ja kiireiden takia jo nyt mennyttä, miten mahtaa olla tilanne kymmenen vuoden päästä? Siksi päätinkin, että nyt ryhdistäydyn ja annan väsymykselle ja turhille tekosyille kenkää ja lähden rohkeammin toteuttamaan ideoita. Ensimmäisen askeleen otin kun lähdin etsimään pohjaa makuuhuoneen tulevalle taululle. Käytiin iskän kanssa K-raudassa (kyllä, styroxit oli tosiaan myymälän ulkopuolella eikä sisällä missä viimeksi haahuilin) mutta koska styroxia ei voinut yksittäislevyinä ostaa, lepää makkarini seinää vasten nyt sitä vastaava parimetrinen Finnfoam-levy. Kävin myös tänään Eurokankaassa kiertelemässä ja löysin kaksi erilaista söpöä kangasta, joilla levyn aion päällystää.



Tarkoitushan oli alunperin tehdä yksi iso taulu, mutta päätinkin tehdä kaksi. Saas nähdä mitä tästä tulee, sormet syyhyää jo ainakin päästä näpertelemään. Ensi kerralla juttua lopputuloksesta. :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Herkutteluviikonloppu Pohjois-Karjalassa

Tämän viikonlopun vietin sukulaisilla Pohjois-Karjalassa. Perse puuduksissa ensin seitsemän tunnin työpäivän ja viiden tunnin autossa istumisen jälkeen päästiin viimein majapaikkaan mummille Kontiolahteen. Vaikka viikonloppu menikin nopeasti, sukulaisilla käyminen on aina ihanaa kahdesta syystä: siellä pystyy nukkumaan makeat yöunet eikä maha pääse koskaan kurnimaan nälästä. En varmaan ole ainoa, jonka mielestä mummin tekemä ruoka on maailman parasta?

Kun mummin lisäksi samalla reissulla tuli moikattua myös serkkua ja tätiä Joensuussa, tuli kaksi päivää elettyä käytännössä pelkillä herkuilla. Joensuu olikin lauantaina täynnä iloista Ilosaarirock-väkeä ja päivän kruunasi lähes helteinen, aurinkoinen sää. Söin elämäni ensimmäisen kerran mausteista intialaista ruokaa, ja jälkkäriksi ostettiin serkun kanssa söpöstä pop up -kioskista aitoa joensuulaista jäätelöä. Perinteinen maalaisromanttinen puinen kioski, puulaatikoista myytävät kylmät juomat ja vieressä koristeellinen pöytä penkkeineen näytti vetävän asiakkaita hyvin ja kieltämättä nyt harmittaa etten napannut siitä enempää kuvia. 


Kiivisorbetti, suklaa ja porkkana-raparperi

 Jos kuitenkin eksytte kesän aikana Joensuun torin kulmille, suosittelen! Ihanaa kun joku jaksaa panostaa noin myös visuaaliseen puoleen. Mummin luona taas tuli juotua pullakahvit parvekkeella, mitä en kotona pysty tekemään.



Kun puolet suvusta asuu Pohjois-Karjalassa, tulee näillä reissuilla usein syötyä perinteisiä karjalaisia ruokia. Karjalanpiirakoita ja kukkosia (eräänlainen sämpylä jonka päällä riisipuuroa) oli tarjolla nytkin. Yksi mun erityisesti rakastama, mummin usein leipoma herkku on vaaleat, manteliset pikkuleivät joita voisin mutustella rasiakaupalla. Resepti on peräisin vuosikymmeniä vanhasta keittokirjasta, ja nappasin sen viime vuonna omaankin reseptikansiooni. Ajattelin jakaa sen teillekin:

Vaniljavannekkeet eli mummin vaaleat herkkupikkuleivät

350 g voita tai margariinia
200g sokeria
1 muna
100g mantelijauhetta
vaniljasokeria
425g vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja sokeri. Loput aineet vaivataan taikinaan. 
Pyörittele jauhotetuin käsin pikkuleipiä pellille, ja paista 175°c 10min.


Kuvaa ei nyt valitettavasti pikkuleivistä ole, mutta ehkäpä joku innostuu kokeilemaan reseptiä ilman kuvaakin. Alun perinhän taikinasta pitäisi nimensä mukaisesti muistaakseni pyöritellä rinkelin muotoisia vannekkeita, mutta meidän mummi tekee ihan vain pyöreitä pikkuleipiä. Maistuu hyvin niinkin!



tiistai 14. heinäkuuta 2015

Niittykukkia ja taulupohdintaa

Tulipas pitkä tauko kirjoittamisesta. En ole suinkaan unohtanut blogia, viime viikot ovat vain sujahtaneet ohi niin ettei ole ehtinyt kunnolla alas istumaan ja ideoimaan. Viikonloputkin olen viettänyt pois kotoa.

Olen viime aikoina miettinyt mitä tuonne makkarin seinälle laittaisi. Haluaisin kokeilla tehdä itse esim. kangastaulun, ja olen netistä vähän katsellut vinkkejä. Pohjana voisi siis käyttää styrox-levyä tai valmiita puukehyksiä. Styrox olisi kyllä kevyempi ripustaa ja kangaskin olisi varmaan helpompi pingottaa neuloilla. Vuokrakämppään en kuitenkaan viitsisi kovin isoja naulanreikiä porailla. Kävin jo K-raudassa kiertelemässä mutta en hölmönä löytänyt styroxia mistään. Kuulin myöhemmin että niitä olisi ollut tietysti varmaan ulkona rakennustarvikkeiden luona. Pitää siis käydä joku päivä myöhemmin etsimässä uudelleen ja tällä kertaa ehkä myyjältäkin kysymässä! :D

En ole vielä varma millaisen kankaan haluaisin, joten ajattelin käydä kangaskaupoissa kiertelemässä ja mennä vain inspiraation mukaan. Toisaalta myös valokuvasta teetetty taulu voisi olla kiva. Serkkuni on teettänyt perheensä kotiin omasta hääkuvastaan ja jokaisesta lapsesta mustavalkoiset taulut, ja hienot on. Pitäisi vain onnistua nappaamaan itse sopiva kuva tai penkoa arkiston kätköistä... Tämä vaihtoehto tulisi tietysti kalliimmaksi, mutta olisi ainakin persoonallinen. Esim. Ifolorilla isoimmat canvas-taulut ovat näköjään tarjouksessa nyt n.70e. Tarkoituksenani kun on kuitenkin hankkia suht iso taulu, koska yhtenäistä seinäpintaa on paljon.

Kävin eilen porukoilla ja samalla reissulla kävelyllä poimimassa ison kimpun luonnonkukkia. Lisäsin joukkoon pihasta isoja, pinkkejä pioneja ja lehtiä ja lopputulos oli kyllä aika ihana! Tuoksu toi mieleen meidän kesämökin, jonne en valitettavasti koko kesänä pääse.




Kimppu pääsi kunniapaikalle makuuhuoneen kaapin päälle. Niin kuin olen jo aiemmin sanonut, en ole todellakaan mikään viherpeukalo ja tapanani ei ole ostaa yleensä kotiin kukkia, mutta kesällä pitää toki niittyjen annit hyödyntää. Käyn varmasti keräämässä vielä toisenkin kimpun kesän aikana tämän kimpun kuoltua. Loistava tapa saada pientä piristystä kotiin ilmaiseksi. :)