Sivut

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluviikko - vihdoinkin!

Jouluviikko vihdoinkin! Enää yksi työpäivä ja sitten huima viiden päivän vapaa töistä. Iskä toi viikko sitten mökiltä pienen kuusen kotiini. En ole koskaan omiin kuusiini valoja laittanut, vaan antanut kuusen oman kauneuden näkyä läpi. Muutamat koristeet riittää. Sen sijaan meillä kotona joulukuusi onkin sitten oikea sillisalaatti koristeiden suhteen. Meinasin ensin ostaa tänä vuonna tekokuusen, onhan aidossa kuusessa hommaa kastelemisen ja neulasten imuroimisen kanssa, mutta kyllä siitä kiva tuoksu tulee kuitenkin kotiin. Ja pakko myöntää että onhan aitoa paljon kivempi katsella!




Olin lauantaina viimeisiä pikkujouluja viettämässä kaverilla ja leivoin sinne K-kaupan ruokalehdestä bongaamani naked caken eli nakukakun, koska se vaan näytti kuvassa niin jumalaisen suklaiselta. No, lopputulos ei ulkonältä ole ihan niin upea kuin lehdessä (varsinkin kun en uskaltanut alkaa kakkua leikkamaan enempää kuin kahteen osaan ja onnistuin vahingossa syömään koristeeksi tarkoitetut suklaat), mutta maku oli onneksi täysi kymppi. Pohjasta tuli mehevän kostea ja kahvi kostukkeena maistui kivasti läpi.


Ainoa miinus reseptille siitä, että suklaatäytteessä oli pakko olla jokin mittavirhe, koska se ei hyytynyt melkein ollenkaan. Lopulta siis vatkasin sen levityskelpoiseksi, mutta lopputulos oli ihan maittava siitä huolimatta. Noita jouluherkkuja on tullutkin nyt syötyä jo ennen joulua vähän liikaakin, joten tammikuussa alkaa todennäköisesti kunnon paasto.

Hyvää joulua siis kaikille! Meikäläinen vetäytyy huomisen työpäivän jälkeen joulun viettoon. :)


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Korttitaidetta seinällä

Kävin muutama viikko sitten kaverin kanssa Lahden Muotoiluinstituutin perinteisissä joulumyyjäisissä, joissa opiskelijat myyvät itse tekemiään ja suunnittelemiaan tuotteita. Vaikka pihiksi välillä tunnustaudunkin, on entisenä opiskelijana kiva maksaa toiselle opiskelijalle vähän korkeampaakin hintaa, ja tietää että raha oikeasti menee suoraan tekijälle. Mukaan lähti mm. heijastin treenikassiin, kangaskassi, kortteja sekä mummille joululahjaksi pannunalunen.

Graafisia kortteja oli tarjolla paljon erilaisia ja valinta oli vaikea. Päädyin ostamaan muutaman hauskan mustavalkoisen kortin ja laitoin ne teipillä koristamaan eteisen seinää, joka on tyhjillään ollut muutosta asti. Olisimpa vaan ostanut kortteja enemmän, niin olisi saanut isomman kollaasin! Onneksi kortteja saa muualtakin ja mustavalkoisia voi helposti yhdistellä muihin.