Sivut

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Itse tehty perunasalaatti ja muita juhannuseväitä

Tämä viikonloppu tulikin sitten vietettyä melkein kokonaan pois kotoa. Ensin oltiin kahdeksan hengen kaveriporukan kanssa juhannusta viettämässä meidän mökillä Hartolassa ja viime yön vietin porukoilla kissavahtina, kun he olivat itse mökillä. Onneksi oli ihan mahtava sää, pari viime juhannusta on ollut aika ankeita kun kesämökillä on kuitenkin vähän pakko kuitenkin viettää aikaa ulkona kun sisällekään ei mahdu.



Parasta juhannuksessa oli tietysti taas hyvä seura, saunominen porukalla ja tietysti mahtava kokko, jonka iskä oli kasannut. Tulipa jopa talviturkki heitettyä, mitä en vielä viikko sitten mökillä käydessäni olisi uskonut tekeväni, järvivesi kun oli silloin siis hyytävää 16-asteista.







Tänäkään vuonna meitä ei uhannut nälkään kuoleminen (pikemminkin päinvastoin), ruuat pakattiin taas nyyttäreimeiningillä ja sitähän riitti. Upouuteen grilliin saatiin grillattavaksi mm. kanaa, makkaraa, ribsejä, kasvisvartaita, grillikasviksia pakasteesta ja lisäksi sitten hodaritarvikkeita, salaattia ja perunasalaattia. Itse vastasin tuosta perunasalaatista, jonka reseptin kehittelin muutama vuosi sitten ja olen tehnyt sitä joka kesä siitä lähtien. Uskallan jakaa sen reseptin nyt muillekin, koska ainakin kaverit ovat siitä tykänneet. Perunasalaatti on helppo ja yksinkertainen toteuttaa, ja tästä satsista tuli yksi kulhollinen joka riitti kahdeksalle.





Emmin perunasalaatti

Ainekset:

  • 5 (isohkoa) perunaa
  • 2 maustekurkkua
  • 1 omena
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 rkl sinappia
  • 0,5 tl suolaa
  • mustapippuria maun  mukaan
  • ruohosipulia
Keitä perunat ja jäähdytä ne. Kuutioi peruna, maustekurkku ja kuorittu omena. Sekoita kermaviiliin sinappi ja sekoita vihannesten kanssa. Lisää mausteet ja silputtu ruohosipuli. Anna maustua jääkaapissa. 

Juomaksi otin itse keitettyä vaniljaista raparperimehua kivennäismehulla laimennettuna ja vodkalla terästettynä. Oli kieltämättä sekin hyvää ja raikasta. :)






lauantai 18. kesäkuuta 2016

Naapurin poismuutto ja yöttömät yöt

"Mul on muuten sit uutisia ku kerkeet teelle joku päivä" laittoi naapuri viestiä yhtenä päivänä. Olin että ok (hahaa ensimmäinen ajatus oli että naapuriin on tulossa vauva). Maanantaina sitten juotiin pitkästä aikaa teet mun luona ja olin ihan koreasti kattanut pöytään Digestive-keksejäkin sen kunniaksi että pomo lupasi jatkaa työsopimusta. Naapuri kertoi että vuokraisäntä aikoo laittaa kämpän myyntiin ilman vuokralaisia ja he joutuvat muuttamaan pois. Oikeasti, miten joillekin vaan voi käydä noin? Tiedän, että heillä on pienet tulot ja vastoinkäymisiä ollut jo ihan tarpeeksi muutenkin. Olivat kuulemma sopineet yhdessä että elokuussa olisi jo asunto tyhjillään.

Olin jo niin ehtinyt tottua ajatukseen, että samassa rapussa asuu joku tuttu joka tietää talon asioista enemmän kuin minä, tiputtaa Hesarin luukusta joka toinen päivä ja jonka kanssa voi takapihalla juoda teet ilta-auringossa. Joku joka tuo ylimääräisen rasiallisen Ikea-lihapullia ihan vaan hyväntahtoisuuttaan ja pyytää ruokkimaan kissoja reissun ajaksi. Harmittaa ihan älyttömästi heidän puolestaan. :( Vaikka Lahdessa on aika hyvä vuokratarjonta, on kuitenkin kahden kissan ja opiskelijabudjetin kanssa aika hankala parissa kuukaudessa löytää tyydyttävää asuntoa. Mieluiten tietysti jostain tästä läheltä kun on vielä kaupungin autopaikkakin maksettu. Onneksi toinen kaveri on just muuttamassa pois kaksiostaan tuosta läheltä joten laitoin hänelle viestiä jos vaikka heidän vuokraisäntä innostuisi uusista vuokralaisehdokkaista. No, pitää toivoa että asiat menee parhain päin. Kyllähän mullakin edellinen vuokraisäntä meinasi pistää asunnon myyntiin, mutta viime hetkellä muutti mieltään.

Asiasta toiseen, nimittäin valoon. Rakastan noita isoja ikkunoita ja olen niitä varmaan täälläkin hehkuttanut, mutta mitenköhän olen nyt vasta havahtunut siihen, miten paljon ne haittaa nukkumista kesällä! Mulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut ongelmaa valoisten öiden kanssa, mutta jotenkin nyt noiden jätti-ikkunoiden takia tuntuu että en saa nukuttua yhtä sikeästi kuin pimeällä. Muutaman viikon kärvistelin lyhyillä yöunilla kun avauduin ääneen työpaikan kahvitauolla ongelmastani. Työkaveri sanoi sitten, että hänellä on kotona ylimääräinen unimaski ja sainkin jo seuraavana päivänä kokeilla nukkumista sen kanssa.

No nyt kelpaa nukkua!

Pakko sanoa, nukahtaminen on kyllä huomattavasti helpompaa! Tosin aamulla herään kummasti aina ilman maskia :D tiedä sitten rullautuuko se itsestään pois vai revinkö unissani. Outoa, koska oon yleensä aika rauhallinen nukkuja.

Enää kolme viikkoa kesälomaan. Sitten nukutaan univelat kokonaan pois.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Koti kisamajoitukseen

Sori, on tullut taas pieni tauko kirjoittamiseen! Käväisin tässä välissä Barcelonassa yrittämässä ruskettua ja viikonloput on taas hujahtanut ties missä.

Lahdessa järjestetään ensi vuonna hiihdon MM-kisat, joihin odotetaan jopa satojatuhansia kävijöitä. Lahden seudullahan on valitettavasti aika suppea hotellitarjonta, joten luin jo ajat sitten että kisoihin tarvitaan myös yksityismajoitusta. Ajatus jäi kutkuttamaan, kuitenkin oma asuntoni on aika erinomaisella paikalla matkakeskuksen, keskustan ja urheilukeskuksen lähellä. Juttelin paljon kavereiden kanssa aiheesta ja useimmat olivat sillä mielellä, etteivät itse uskaltaisi antaa kotiaan vieraiden käyttöön mutta toisaalta luin myös positiivisia kokemuksia asian kokeneilta. Ja antaahan moni opiskelijakin kotinsa alivuokralle kesän tai vaihdon ajaksi. Kisamajoituksia välittävä Lahti Region on myös itselleni tuttu opiskeluajan harjoittelusta, joten pystyin luottamaan siihen että tutut ammattilaiset hoitavat asiaa.

Lopulta soitin sitten vuokraisännälle ja kysyin antaako hän luvan tällaiseen. Sain luvan, sillä ehdolla että majoittujat ovat ns."kunnollisia" eikä "bilettäjiä". Seuraavaksi kysyin Lahti Regionilta, onko mitenkään mahdollista valikoida asukkaita. Ei kuulemma, mutta majoitusta voidaan tarjota ensisijaisesti kisoihin töihin tuleville, ei siis yleiseen myyntiin kisavieraille. Ja sehän sopi mainiosti mulle. Täytin hakemuksen ja otin muutamat siivouksen jälkeiset edustavat kuvat kotoa.



Ennen lomaviikkoa kävin sitten tekemässä itse sopimuksen Lahti Regionin kanssa. Sain vaikuttaa itse hintaan (mikä oli oikeastaan tosi vaikeaa, kun ei ole mitään vertailupohjaa mitä muut ovat pyytäneet), mutta joka tapauksessa olen tyytyväinen lopputulokseen. Koska asuntoa tarjotaan ensisijaisesti kisatyöntekijöille, minimimajoitusaika on täällä 11 yötä, joten kyllähän siitä ihan mukava summa kokonaisuudessaan tulee. Myönnetään, päämotivaatiohan mulla tähän kaikkeen oli raha.

Tietenkin joudun viemään ennen kisoja kaiken arvotavaran pois, ja todennäköisesti myös aika paljon muutakin henkilökohtaista. Suursiivous on myös luonnollisesti tehtävä ja tarjottava asukkaille pyyhkeet ja lakanat. Kisojen ajaksi muutan porukoille, mikä kieltämättä vähän jännittää - enhän ole siellä majaillut viimeiseen viiteen vuoteen kuin korkeintaan kolme yötä peräkkäin! :D Saa nähdä, kestääkö hermot kun on tottunut näin pitkään yksin asumaan. Aion myös tehdä kunnolliset ohjeet mahdollisille asukkaille miten mikäkin toimii, ettei tule yllätyksiä.

Olis kiva kuulla muilta vastaavia kokemuksia, mitä kannattaa tehdä ja miten meni. :) Onneksi tässä on kuitenkin vielä reilu puoli vuotta aikaa.