Sivut

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Ajatuksia Mikkelin asuntomessuilta

Tuli vietettyä eilen porukoiden kanssa päivä Mikkelin asuntomessuilla. Kauhulla olin ennakkoon katsonut sääennusteita, että +16 ja pelkkää sadetta ja ukkosta. Sää muuttuikin iltapäivällä kuitenkin tosi ihanaksi, ja aurinko lämmitti niin että farkkutakki alkoi käymään liian lämpimäksi. Kuvat on räpsitty nyt ihan vaan kännykällä, pahoittelut laadusta.

Ajomatkaan Lahdesta meni reilu tunti. Auto jätettiin maksulliseen messuparkkiin ja itse matka messupaikalle meni sujuvasti messubussilla läpi Mikkelin, ja samalla kyytiläiset saivat turisti-infoa kaupungin nähtävyyksistä.


Aloitimme kierroksen aivan järven rannalla olevista taloista. Hyvin nopeasti kävi selväksi, ettei niihin  millään perusduunarin tuloilla ole mitään asiaa. Hulppeaa oli: jättimäiset terassit, poreallas kaikissa pihoissa ja huikeat järvimaisemat. Kun siirryimme alemmas pienempiin taloihin, oli helpotus huomata että ne olivat onneksi vähän realistisemmin ja maanläheisemmin toteutettu. Toki sieltäkin löytyi se poreallas lähes jokaisesta pihasta. Erityisesti oli kiva käydä pienimmissä kohteissa, joissa omakotitalo oli toteutettu alle 60-neliöisenä. Äiti jo totesikin, että tällaiseenhan heidän pitäisi muuttaa. Pikkuvelikin kun nyt muuttaa pois kotoa.


Syömässä kävimme telttaan rakennetussa ravintolassa. Maukkaat kasvispihvit riisillä, currymajoneesilla ja salaatilla maksoi vajaa 11e ja täytti koko lautasen. Siihen päälle kun veti vielä ison jäätelötuutin niin ei tarvinnut kyllä nälkää nähdä koko iltapäivänä. Valikoimassa oli myös ainakin perus pihviä, kalaa ja kanaa sekä salaatteja. Plussa siis messuruualle, jossa hinta-laatusuhde oli kohdallaan.



Olen viimeksi ollut Heinolan asuntomessuilla joskus viime vuosikymmenellä. En muista niistä melkein mitään, mutta näistä messuista tein muutamia huomiota:

-Mustavalkoista. Talojen ulkoasujen ja sisustuksien päävärit olivat selvät. Värejä ei kyllä hirveästi näkynyt, ja jos näkyi, oltiin pastellisävyissä: roosaa, turkoosia ja beigeä. Joissain kohteissa musta oli jopa yllättävän hallitseva väri. Itsekin olen melko modernin mustavalkoisuuden ystävä, mutta tykkään että sitä rikotaan ja pehmennetään vähän jollain, esim.puun eri sävyillä. Tätäkin onneksi näkyi messuilla.

-Isot ikkunat. Jos joskus tulen oman talon rakentamaan, haaveissa olisi kyllä samanlaiset isot ikkunat (luontomaisemilla tietenkin) kuin messuilla, jossa niitä näkyikin käytännössä kaikissa taloissa. Rakastan valon tulvimista kotiin ja saatan viettää pitkiäkin aikoja ihan vaan katselemalla ulos ikkunasta. Erityisesti kiinnitin huomiota saunojen isoihin ikkunoihin. Toki saunoessa on varmasti kiva katsella luontoa löylyjen sihistessä, mutta mietin kuitenkin että kuinkahan paljon loppujen lopuksi maisemaa näkee huurun läpi? Jättimäisiä, lattiasta kattoon ja kahteen kerrokseen ulottuvia ikkunoita näkyi taloissa todella paljon, paikoin jopa niin että tuntui kuin umpinaista seinää olisi vähemmän kuin lasia. Eräässä kohteessa puolet vanhempien makuuhuoneen seinistä oli lasia ilman verhoja, ja näkymä sisälle olohuoneeseen. No, mikäs siinä, kukin tavallaan. Itse en kuitenkaan niin vapaamielinen ole, että noin esteettömän näkyvyyden makuuhuoneeseeni sallisin. :)
Ja rehellisesti, kuka nuo lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat pesee?


-Verhojen puuttuminen. Verhoja ei kyllä messuilla oikein näkynyt. Joko ikkunat olivat paljaat tai kaihtimilla peitetyt, mutta huomasin ihan yllättyväni kun parissa talossa sitten olikin perinteiset tekstiiliverhot. Omaan kotiini en tätä verhotonta trendiä kyllä pystyisi ottamaan, niin paljon rakastan tekstiilien tuomaa pehmeyttä sisustuksessa.

-Television ja kirjahyllyn puuttuminen. Monissa kohteissa television paikalla oli takka. Ilmeisesti oletus on, että nykyihminen lukee ja katsoo ohjelmansa sängyn pohjalla tabletilta. Varsinaisen kunnon kirjahyllyn näin ehkä yhdessä kohteessa. Mutta toisaalta, en ole itsekään tainnut koko kesänä avata telkkaria (tosin en kyllä katso oikein mitään netistäkään) joten periaatteessa tämä voisi toimia omassakin kodissa. Jotenkin vain hämmentävää.


-Sauna "ulkona". Että saunatilat ovat erillään muusta rakennuksesta ja sinne mennään takapihan tai lasitetun terassin kautta. Äiti sanoi, että samaa on näkynyt jo aiemminkin, itse en niin muista. Mielenkiintoista.



Positiivisimpana asiana mieleen jäivät mm. söpöt lastenhuoneet. Oikeasti, olen sisustuslehdistä ja blogeista ihastellut lastenhuoneiden nerokkaita sisustuksia ja nyt sama jatkui messuilla. Hämmentävää kun sormet syyhyää päästä sisustamaan lastenhuonetta, vaikkei ole edes lapsia.... Liikunnallisena ihmisenä myös liikunnan sijoittaminen osaksi asumista oli hienoa. Parissa talossa oli rakennettu ihan kuntosali, ja osassa oli mm.puolapuut ja renkaat. Pihassa saattoi olla golfkenttä, trampoliini tai kokonainen palloilukenttä. Myös valkoinen sauna näytti yllättävän nätiltä, ja voisin sellaista omaan kotiinikin harkita. Luonnon ja vesistön läheisyys oli myös messualueella mahtavaa. Talojen asukkaat ovatkin onnekkaita, kun osalla on takapihalla laituri tai ihan hiekkaranta. Myös valaisimia ihailin monessa kohteessa, ja lasitettuja kuisteja jonne voisi vaikka saunan jälkeen tulla siiderit juomaan. Tietysti oli pakko myös käydä tutustumassa Dekon pisteellä blogihaasteen voittajan sisustamaan lukunurkkaukseen.



Tietysti asuntomessuista saisi enemmän irti, jos olisi omakotitalo suunnitteilla tai edes oma koti jota remontoida. Porukat kuitenkin saivat innoitusta erityisesti keittiön ja kylpyhuoneen osalta. Täyttäähän lapsuudenkotini kuitenkin pian jo 30 vuotta, joten uudistaminen alkaa olla kohta jo ajankohtaista.

Mikkelissä tuli käytyä viime kesänä kaveria moikkaamassa. Mikkeli on kivanoloinen kaupunki ja olisin halunnut eilenkin siihen tutustua, mutta tällä kertaa se jäi nyt väliin. Viisi tuntia messuilla nimittäin hurahti ihan hetkessä, ja luulen että oltiin autoon päästyämme kaikki niin väsyneitä ettei kukaan olisi jaksanut enää kaupunkiin jäädä. Kertookin kai jotain siitä, että nähtävää riittää? Suosittelen siis Mikkelin asuntomessuja kaikille kodin laitosta kiinnostuneille!


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Koristevalosarjan uusi paikka makuuhuoneen nurkassa

Kissat tunnetusti rakastavat korkeita näköalapaikkoja. Kotini korkein paikka, johon kissani voi hypätä on vitriinin päälle, ja sieltä olenkin saanut monesti Nuppua komentaa alas. Laitoin aikoinaan valkoiset koristeledivaloni samaiseen paikkaan ja totesin nopeasti että kissan läsnäollessa se ei ole kyllä paras mahdollinen paikka. Yleensä saankin korjailla hyllyn päältä epämääräisesti roikkuvaa valosarjaa kissan seikkailujen jäljiltä.

Aloin sitten miettimään että mihin valot oikein siirtäisi kun en raaskisi niitä nyt kaappiinkaan laittaa. Makuuhuoneessani on onneksi joku lämminvesiputki, jota en ole aiemmin sillä silmällä katsonutkaan. Siihenhän saa hienosti valot ympärille kiedottua, ajattelin. Mutta tietysti putki on niin lähellä seinää, etteivät paperiset varjostinpallot mahdu kietoutumaan välistä. Olisi pitänyt purkaa jokainen pallo ja väkertää uusiksi. Ei kiitos, muistan miten äidin kanssa kahden ihmisen voimin sidottiin pallonpuoliskoja yhteen että saatiin ne pysymään tiukasti kiinni. Tyydyin sitten vaan teippaamaan läpinäkyvällä teipillä johdon kiinni putken yläpäähän ja valosarjan roikkumaan vapaasti alas. Ei hassumman näköinen mielestäni noinkaan. Ylimääräisen jatkojohdon jouduin vain lisäksi tuomaan makuuhuoneeseen, kun siellä on  vain yksi pistorasia. Sainpahan uuden tunnelmavalaisimen makkariin!






Haluaisin myös tehdä tuolle olkkarin isolle seinäpinnalle jotain. Ei niin ettenkö Ikean taulusta enää tykkäisi, mutta tuota Hepburnia on nyt tullut jo jonkin aikaa katseltua. Ehkä sen aika on nyt mennä varastoon hetkeksi odottamaan taas uutta paikkaa.


Ajattelin kahta vierekkäistä pienempää, ehkä mustavalkoista taulua tai julistetta, mutta se vaatisi seinän poraamista, mitä en vuokrakämpässä mielelläni paljon tekisi. Katsotaan siis, mitä keksin...

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lupiineja ja syksyn työkuvioita

Viime kesänä en tainnut poimia kotiin luonnonkukista ainuttakaan kimppua, joten nyt kun mökillä pääsin niittykukkia keräilemään ja tienvarret ovat violettina lupiineista, innostuin itsekin taas hakemaan koristusta kotiin.



Lomalla unirytmi hilautui väkisinkin myöhäisemmäksi, niin lähdin yhtenä iltana ilta-ajelulle Mäkelään päin jossa on hiljaisempaa. Tien varressa on nimittäin pysäytyspaikkoja, joiden ympäriltä on helppo lupiineja kerätä. Eihän kimppu sitten kauaa maljakossa kestänyt, mutta oli se muutaman päivän ilmainen ilo.


Lupiineissa on kyllä ihanan vahvat värit, ja voimakas tuoksu. Vaikken itse kyllä mikään erityisen tuoksuvien juttujen fani olekaan.

Lupasin viimeksi myös kertoa syksyn työ- ja opiskelukuvioista. Munhan oli tarkoitus hakea opiskelemaan sitä sisustussuunnittelua nyt syksyllä, mutta kävikin yllättäen niin että sain uuden työpaikan. Aloitan siis 1.8. talomme johdon sihteerin sijaisena. Työ tulee sisältämään paljon uusia asioita opeteltavaksi, ja vaikka työ onkin taas kerran vuoden määräaikaisuus, otan tämän sen verran hyvänä mahdollisuutena tulevaisuuden kannalta että haluan panostaa siihen täysillä. Siksi joudun taas lykkäämään toistaiseksi opiskelusuunnitelmia. Kävin tänään tekemässä sopimuksen, ja pakko myöntää että aika paljon jännittää! Samaan aikaan olen ihan superinnoissani että pääsen tekemään haastavampia tehtäviä, eikä oma työhuone ja palkankorotuskaan ole pahitteeksi. ;) Nykyistä työyhteisöä tulee kyllä iso ikävä ja erityisesti oman ikäisiä työkavereita, joita harvoin on omalle kohdalle osunut. Onneksi kuitenkin tosiaan pysytään saman katon alla, niin voidaan tehdä lounastreffejä.

Ostin myös heinäkuun paksun Dekon, tarkoitus on nimittäin mennä perheen kanssa asuntomessuille heinäkuun aikana. Eilen olin niin väsynyt etten jaksanut muuta kuin selailla nopeasti lehden läpi, mutta tänään voisi tutkailla tarkemmin. Oi kumpa olisikin oma asunto jota laittaa mieleisekseen! Ehkä sitten joskus, kun saadaan vihdoin se vakityö... :D