Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Bloggaamisesta

Olen kirjoittanut blogia nyt noin 3,5 vuotta. Välillä aktiivisemmin ja välillä vähemmän aktiivisemmin. Joka tapauksessa aika on kulunut ihan supernopeasti.

Aluksi mietin pitkään uskallanko edes alkaa pitämään blogia. Mitä jos kukaan ei lue tai kommentoi, ja höpisenkin vain itsekseni? Nyt tuo pelko tuntuu huvittavalta. Blogini ei ole Suomen suosituimpien joukossa ja tuskin tulee koskaan yltämään lähellekään. Kommenttejakaan ei tule kaikkiin postauksiin, mutta miksi tarvitsisikaan? Tiedän, että kaikille teksteille on tähän mennessä riittänyt lukijoita muitakin kuin minä, ja iloitsen jo yksikin saa postauksistani inspiraatiota tai muuten vain voi samaistua juttuihini. Itse asiassa heräsin tässä kesällä pitkästä aikaa tarkastelemaan suosituimpia tekstejäni. Ykkösenä on tainnut kaiken aikaa olla "Operaatio hyllypaperien vaihto", yksi ensimmäisistäni. Pakko myöntää että yllätyin aika suuresti, kun näin kävijämäärän joka on huimasti isompi kuin keskimäärin teksteissäni. Kiva, jos se on kiinnostanut!

Ja kommenteista puheen ollen: pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Jos en niin heti tee, se johtuu siitä ettei Blogger jostain syystä valitettavasti enää ilmoita Gmailiin uudesta kommentista niin kuin pitäisi, ja huomaan tämän pahimmillaan vasta viikkojen päästä. Näin on pari kertaa käynyt ja kyllä, on nolottanut. En tiedä mikä on ongelmana, koska asetusten pitäisi olla ok. (Jos joku tietää, kertokaa jooko!) Yritän siis nykyään käydä aktiivisesti Bloggerissa tarkistamassa mahdolliset kommentit... Haluankin tässä samalla kiittää jokaisesta saadusta kommentista ja palautteesta, niin blogissa kuin somessakin. Kyllä ne päivää piristävät!

Jos joku siellä mahdollisesti nyt pohtii blogin aloittamista ja samoja asioita kuin minä aikoinaan, sanoisin: tee se. Älä jää miettimään turhaan, että mitä jos lukijoita ei tulekaan. Internet on nimittäin hieno keksintö: jos sinulla on sanoma sanottavana joka kiinnostaa itseäsi, se takuulla tavoittaa edes jonkun muunkin kiinnostuneen. Ja  vaikkei blogisi niin montaa lukijaa jostain syystä saisikaan kuin haaveilet, on yksi alusta loppuun lukenut aina parempi kuin kymmenen pikaista kävijää.

Itsekin olen tässä pohdiskellut taas blogiasioita. Olen ollut jo pidempään kiinnostunut sisustamisen lisäksi myös hyvinvoinnista - sekä henkisestä että fyysisestä. Mun tekisi kovasti mieli aloittaa hieman henkilökohtaisempi blogi tästäkin aihepiiristä, mutta en ole vielä varma. Toistaiseksi olen blogissa esitellyt vain kotiani ja tarkoituksella jättänyt henkilökohtaisemmat asiat hieman taka-alalle. Kuitenkin Instagramissa pääsee elämääni seuraamaan halutessaan tarkemmin. Uskaltaisinko siis blogissa avata elämääni ja ajatuksiani vielä syvällisemminkin? Paljastaisinko itsestäni liikaakin? Tätä olen viime aikoina mietiskellyt ja ehkä jonain päivänä päätöksen sitten teen.

Mutta seuraavalle kerralle lupaan kuitenkin taas ihan sisustusjuttuja, koska kotiini on tullut uusi huonekalu, josta haluan päästä tarinan kertomaan. Siihen asti siis! :)

tiistai 7. elokuuta 2018

Kotona +32 astetta

Kolmen viikon kesäloma käristyshelteineen tuli ja meni. Käsi pystyyn, kenen muun kotona oli kuuma? Leimaudun nyt varmaan niihin valivalikoskaaneiolemikäänhyvin-tyyppeihin, mutta pakko sanoa että nyt meinasi mullakin tulla helleraja vastaan. Tykkään kyllä helteestä ulkona, ei siinä mitään. Mutta kun kotonakin mittari näyttää +32 melkein yötä päivää, voit pitää vain yhtä pikkuikkunaa kissan takia valvomatta auki, tuntuu että happi loppuu eikä ajatus kulje, niin yritä siinä sitten nauttia olemisesta. Yhtäkkiä huomasin että Prisman käytävillä kiertely shortseissa onkin ihanan vilvoittavaa, ja ilmastoidulla kuntosalilla käyminenkin oli oiva pakokeino kodin kuumuudesta. 

Ensin siirryin nukkumaan olohuoneen sohvalle, jossa luulin avonaisen ikkunan takia olevan viileämpää, mutta sitten huomasin että parvekkeen kautta saankin makuuhuoneen iltaisin hieman viileämmäksi. Siinä lakanoita ja itseäni kylmäkallella viilennellessä mietin, että ihanko oikeasti vajaa puoli vuotta sitten sipsuttelin täällä villasukissa neljän vaatekerroksen kanssa ja kissa nukkui patterin päällä. Eniten tässä kissan puolesta säälittikin, kun se ei päässyt edes ulos vilvoittelemaan.

Mitä on jäljellä helteiden jäljiltä...

Marraskuun muuton yhteydessä onneksi "löysin" kaapista iskän aikoinaan olisiko vuonna 2012 tai 2014 mulle ostaman pöytätuulettimen. Sille tulikin sitten käyttöä, samaan aikaan kun muut metsästivät kuumeisesti kaupoista tuulettimia. Toki ei sekään viileää ilmaa puhaltanut, mutta jotain helpotusta kuitenkin. Parvekkeen kukista taas suurin osa kuihtui pystyyn kastelusta huolimatta. Mutta niin näyttää käyneen naapurillakin, joten tällä kertaa onneksi vika ei ollut puutarhurissa! 

Toisaalta, oli näistä helteistä jotain positiivistakin: kävin loman aikana useasti ihanilla myöhäisillan lenkeillä satamassa, kun lämpötila oli vielä puolenyön aikaankin yli 20 astetta. Myös vaihteeksi olohuoneesta herääminen sai kodin näyttämään virkistävän erilaiselta. Viikko sitten paluu töihinkin oli yllättävän kivuton, kun toimistolla oli "vain" 26 astetta. Eilen sitten tuntuikin jo oudolta vetää pitkät housut jalkaan ensimmäistä kertaa kuukauteen.

Eli mitä tästä opin: keskustassa kuudennessa kerroksessa asuminen ei taida olla kesällä se optimaalisin asumismuoto, joten rivarihaaveeni saivat vain lisää vahvistusta. Ennen ensi kesää voisin myös vastaavan varalta ostaa jonkun ihan oikeasti viilentävän tuulettimen, maksoi mitä maksoi. 

Tiedättekö muuten mikä on helppo kesäherkku? Kohmeiset karviaiset. :)