Sivut

tiistai 4. joulukuuta 2018

Havukranssi ja muita itse tehtyjä havukoristeita

Havut ovat kyllä ehdottomaksi viherkasvien jälkeen mun suosikkiluonnonmateriaaleja. Havut ovat ilmaisia, ja niillä on helppo saada jouluista tunnelmaa kotiin. Jo viime talvena kun muutin tänne, teki jostain syystä hirveästi mieli koristaa olohuoneen ja makkarin välinen ovi jouluksi jollain havukranssilla tai -köynnöksellä. Nyt otin itseni niskasta kiinni ja väkersin kranssin itse ostamisen sijaan. Kranssin askartelu oli hauskaa, ja olen itse asiassa ihan ylpeä itsestäni, koska harvemmin nykyään mitään tulee itse väkerrettyä.




Kranssi oli yllättävän helppo tehdä. Havuni sain iskältä, joka kävi jo mökillä tekemässä perinteisen kuusenhakureissun. Kärkkäisen tavaratalo on itselläni jo jonkin aikaa ollut boikotissa, mutta päädyin kuitenkin sinne ostamaan kranssipohjaa koska muistin että siellä on hyvä askartelutarvikeosasto. 30cm halkaisijaltaan oleva styroxpohja maksoi muistaakseni 2,50e ja havujen kiinnitykseen ostin paketin ohutta rautalankaa. Lisäksi tarvitsi vain oksasakset.












Katsoin netistä etukäteen hieman ohjeita ja niiden perusteella lähdin tekemään. Leikkasin havuista n.15cm oksia, niputin yhteen ja lähdin sitomaan rautalangalla pohjan ympäri myötäpäivään. Tajusin loppuvaiheessa, että nipuista olisi voinut tehdä paljon isompiakin, sillä jouduin tekemään käytännössä toisenkin kierroksen saadakseni pohjan piiloon. Viimeistelin kranssin pujottamalla sisä- ja ulkoreunaan ohuita oksia rautalangan väleihin viimeistenkin styroxosien piilottamiseksi. Takapuolen jätin kuitenkin suosiolla paljaaksi ripustamisen helpottamiseksi, ja ovea vastenhan kranssi on kuitenkin. Viimeiseksi kieputin hopeanväristä kuusen köynnöstä ympärille piilottaakseni rautalangat. 

Ripustamiseen kokeilin ensin kaksipuoleista teippiä, mutta se ei kestänyt. Niimpä jouduin naulaamaan ripustusnaulan oveen. Suihkuttelen vedellä kranssia päivittäin ja se on kyllä säilynyt aika hyvin varisematta nyt reilun viikon. 

Havuja voi käyttää muuhunkin koristeluun. Joskus aiemmin syksyllä ostin heräteostoksena Citymarketista metallikehikon seinälle, johon oli tarkoitus kiinnittää valokuvia. En saanut aikaiseksi tilata kuvia, joten kiinnitin kehikkoon sen sijaan muutaman havunoksan ja pari pientä sydänkoristetta. Sainpahan makuuhuoneeseenkin vähän jouluista tunnelmaa.






Meillä oli viikonloppuna tyttöjen kanssa pikkujoulut, ja tein myös yksinkertaisen pöytäkoristeen pätkimällä havuja kaapista löytyneeseen peltiruukkuun.



Vuosi sitten taas laitoin havuja maljakkoon aidon kuusen sijaan, Postauksen voit katsoa täältä. 

Tässä muutama oma havukoristeeni. Olisi hauska nähdä muidenkin ideoita! :)